The Miittien lisäksi Verkkoyhteisö Kontu ry järjestää syksyisin pe-su kestäviä miittejä Rismalahden partiomajalla jonka omistaa Salapausselän Partiolaiset ry. Ajo-ohjeet Rismalahteen.
Rismalahden partiomaja on sähkölämmitteinen maja, varustuseltaan retkikämppätasoa, tulisija on. Paikalla on keittiö, tupa, yläparvi ja vielä 2 erillistä huonetta alakerrassa. Alakerran huoneissa on toisessa ”kerrossänky” 6 hengelle ja toisessa kahden hengen kerrossänky. Parvella patjoja siskonpetisysteemillä, sinne pitäisi paikan pitäjän mukaan mahtua helposti 25henkeä, hieman tunkemalla vieläkin enemmän. Lisäksi ilmeisesti sänkyjä myös saunalla ja pukuhuoneessa. Majoitustilaa siis löytyy reippaasti, yhteensä n.40-50 henkilölle.
Keittiössä on ruuantekovarustusta, liesi, jääviileäkaappi, pakasti, mikroaaltouuni, kahvinkeitin, ruuantekoastiat. Ruokailuvälineitä on noin 30:lle. Keittiön vesi tulee porakaivosta eli se kannetaan sisään ja lämmin vesi tehdään keittämällä. Ulkona on puucee ja rannasta löytyy vielä puusauna.
Keväisin miittejä pidetään Vesilahden kunnan omistamassa Lammasniemen leirikeskuksessa.
Lammasniemessä paikan päällä siis on 2 rakennusta. Isompi oleskelutila missä on 3 sohvaa ja pöytiä sekä keittiö mistä löytyy kaikki tarpeellinen; jääkaappi, mikroaaltouuni, kattiloita, paistinpannuja jne.
Toisessa rakennuksessa sijaitsee sauna sekä takkahuone josta löytyy yksi sohva ja yks isompi pöytä. Tämä rakennus on yleensä ollut kuskien käytössä, koska sinne on voinut hiljentyä nukkumaan jo aika aikaisin, miittien mittapuulla tietenkin.
Tästä rakennuksesta löytyy myös pieni keittiö jääkaapin kera.
Vesilahdella ja Rismalahdessa ei ole yhteisiä järjestettyjä ruokailuja joten kaikki syövät sitä mitä kaupasta ostavat. Lähes joka miitissä tosin jäjestetään ns. yhteiskokkausta johon on mahdollista osallistua. Kyydit miitteihin toimivat kimppakyyti periaatteella, keskustelualue Vihreässä Lohikäärmeessä näitä aletaan usein järjestelemään hyvissä ajoin. Lähimmältä juna- tai bussiasemalta on myös mahdollista saada kyyti paikanpäälle. Osallitumismaksulla (8-10e) katetaan leiripaikan vuokrasta aiheutuvat kulut.
Nämä miitit noudattavat Yhdistyksen sääntöjä, joten ikäraja on 14vuotta ja alle 18-vuotiailta vaaditaan vanhempien kirjallinen lupa osallistumisesta.
Kirjaudu