Tapahtumaraportteja

VyK ry

25.5.2007 HÚRININ LAPSET – TAPAHTUMA TAMPEREELLA

Yhteistyössä Suomen Tolkien – seuran ja Suomalaisen kirjakaupan kanssa.

Verkkoyhteisö Kontu ry:n hallitus ja jäsenet alkoivat tammikuussa 2007 suunnitella tapahtumaa J.R.R Tolkienin uusimman kirjan ”Hurinin lapset”- suomenkielisen käännöksen julkaisupäivälle. Ensin kartoitettiin keskustelualue Vihreässä Lohikäärmeessä kiinnostusta tapahtumaan osallistumisesta tai sen järjestämisen ja suunnittelun auttamisessa. Nerwen, Verkkoyhteisö Kontu ry:n verkkovastaava oli yhteydessä Tampereen Suomalaiseen kirjakauppaan, jossa oltiin erittäin kiinnostuneita yhteistyömahdollisuudesta.

Huhtikuussa 2007 päivämääräksi oli varmistunut perjantai 25.5 2007 ja paikaksi Suomalainen kirjakauppa Tampereella (Hämeenkatu 18 ). Ohjelman tarkempi suunnittelu aloitettiin huhtikuussa. Suomen Tolkien – seura ilmaisi kiinnostuksensa yhteistyöhön ja seuran Tampereen jaosto järjestikin tapahtumaan ohjelmanumeron. Tapahtuman aikataulu päätettiin lopullisesti viikkoa ennen tapahtumaa.

Verkkoyhteisö Kontu ry:n puheenjohtaja oli ennen tapahtumaa yhteydessä paikallislehtiin (Tamperelainen ja Aamulehti) sekä radiokanaviin (radio 957 ja Tampereen radio) mutta yrityksestä huolimatta ketään ei saatu paikalle. Suomalainen kirjakauppa mainosti tapahtumaa omilla internet sivuillaan sekä toimipisteessään. Verkkoyhteisö Kontu ry mainosti tapahtumaa internetissä keskustelualue Vihreässä Lohikäärmeessä sekä Rising Shadow:ssa.

Húrinin lapset- tapahtuma alkoi 25.5 Tampereen Suomalaisessa kirjakaupassa klo 16. Tapahtuman avasi toimipisteen myymäläpäällikkö. Verkkoyhteisö Kontu ry:n puheenjohtaja Incánus jatkoi Yhdistyksen sekä tapahtuman esittelyllä. Tapahtuman ohjelmana olivat: bingo, Suomen Tolkien seuran filkkifriikkien musiikkiesitys, ote kirjasta (lukijana Incánus) sekä arvuuttelumuotoinen tietokilpailu. Suomalainen kirjakauppa oli järjestänyt kilpailujen palkinnoiksi julisteita sekä Children of Húrin- kirjan tietokilpailun voittajalle. Tapahtuma kesti noin 1,5 tuntia.

Tapahtumassa olivat paikalla Verkkoyhteisö Kontu ry:n, keskustelualue Vihreän Lohikäärmeen sekä Suomen Tolkien – seuran jäsenten lisäksi myös 15-20 ulkopuolista henkilöä, joista monet osallistuivat järjestettyyn ohjelmaan. Yhteensä yleisöä oli 40-50 henkilöä.

Tapahtuman järjestäminen edisti Verkkoyhteisö Kontu ry:n tarkoituksen mukaisesti Tolkienin tuotannon tuntemusta. Se edisti yhdistyksen suhteita Suomen Tolkien seuraan sekä toi paljon positiivista julkisuutta. Yhteistyökumppanit ja osallistujat kehuivat tapahtumaa onnistuneeksi.

THE MIITTI- TAPAHTUMA LUUMÄELLÄ 26.-29.7.2007

Yhdistyksen vuoden suurimman tapahtuman “The Miitin” suunnittelu aloitettiin hyvissä ajoin tammikuussa 2007. Suunnittelu aloitettiin kartoittamalla kesän 2007 viikonloput sekä miettimällä yhdessä keskustelufoorumi Vihreässä Lohikäärmeessä mikä viikonloppu olisi sopivin tapahtuman järjestämiseksi. Rajoituksia asettivat kesällä olevat muut tapahtumat kuten musiikkifestivaalit sekä muut fantasia-aiheiset tapahtumat, joihin Verkkoyhteisö Kontu ry:n jäsenet todennäköisesti osallistuisivat. Ajankohdaksi päätettiin 26.-29.7.2007. Tapahtuman pitopaikkana päätettiin pitää edellisenä vuonna hyväksi koettu Petäjärannan leirikeskus Luumäellä.

Tapahtuman järjestäjinä jatkoivat edellisinäkin vuosina järjestäjinä toimineen henkilöt. Tapahtumavastaava Samooja toimi järjestäjien ryhmän vetäjänä. Yhdistyksen puolesta ryhmässä olivat mukana myös varapuheenjohtaja Haltiamieli, verkkovastaava Nerwen sekä tarvikevastaava Nova. Järjestäjien ryhmä kokoontui muutamia kertoja sähköisesti irccissä. Kokouksissa pohdittiin tapahtuman toteutukseen liittyviä seikkoja kuten aikataulua ja budjettia.

Tapahtumasta tiedotettiin keskustelualue Vihreässä Lohikäärrmeessä ahkerasti. Toukokuussa esille laitettiin kattava tietopaketti tapahtumasta, joka oli myös luettavissa kontuwikistä. Verkkovastaava Nerwen laati alaikäisten vanhemmille vastuuvapautuskaavakkeen, joka oli aikaisemmin keväällä sisällytetty Yhdistyksen tapahtumien sääntöihin.

Tapahtuman ikärajaksi asetettiin 14vuotta kuitenkin niin että kaikki vuonna -93syntyneet kontulaiset pääsivät mukaan. Alaikäisten vanhemmat allekirjoittivat kirjallisen luvan nuoren taphtumaan osallistumisesta. Tapahtumaan oli mahdollista saapua paikalle joko torstaina 26.7 tai perjantaina 27.7. Osallistumismaksuksi päätettiin asettaa torstaina paikalle saapuville 32 euroa sekä perjantaina paikalle saapuville 25 euroa. Maksuilla katettiin leirikeskuksen vuokrasta, yhteisistä ruokailuista, ohjelmasta sekä kuljetuksista aiheutuvat kustannukset. Tapahtumaan ilmoittautuminen alkoi 4.6.2007 ja se toteutettiin sähköisesti tapahtumavastaavalle. Osallistujia tapahtumaan kertyi yhteenä 38.

Kesäisen viikonlopun viettämisen lisäksi tapahtumaan oli järjestetty yhteistä ohjelmaa. Perjantaina kaikkien osallistujien saavuttua järjestäjät pitivät yhteisen tutustumishetken, jossa kerrattiin myös tapahtuman säännöt sekä muita käytännön seikkoja. Lauantaille oli järjestetty suunnistusmuotoinen Tolkien-luontopolku, jonka kolme parasta palkittiin Tolkien aiheisin tuotepalkinnoin. Lauantaina myös suunniteltiin ja toteutettiin muutaman tunnin kestänyt liveroolipeli leirikeskuksen tiloissa.

Tapahtuman yhteydessä, lauantaina 28.7 pidettiin myös Verkkoyhteisö Kontu ry:n vuosikokous. Kokoukseen osallistui 22 henkeä. Kokouksen aikana käytiin läpi yhdistyksen puolivuosikertomus, myönnettiin vastuuvapaus hallitukselle, vahvistettiin toimintasuunnitelman tulo- ja menoarvio, päätettiin jäsenmaksun suuruudesta sekä yhteisöjäsenasiasta. Lisäksi kokouksen puheenjohtaja esitteli toimintasuunnitelman vuodelle 2007. Kokouksessa valittiin myös uusi hallitus sekä tilintarkastajat. Lisäksi käytiin yleistä keskustelua Yhdistyksen asioista.

Tapahtuman aikana Verkkoyhteisö Kontu ry mainosti itseään näkyvästi, hankki uusia jäseniä sekä myi yhdistyksen logolla varustettuja t-paitoja. Palaute tapahtumasta oli postiivista, järjestelyjä kehuttiin ja tapahtumaa pidettiin yleisesti ottaen miellyttävänä tapana viettää aikaa muiden alan harrastajien kanssa. Näin ollen The Miitti 2007 täytti yhdistyksen säännöissä sille asetetut tavoitteet ylläpitämällä ja kehittämällä J.R.R. Tolkienin tuotannon tuntemusta, fantasiakirjallisuuden harrastamista sekä siihen liittyvää kokoontumis – ja harrastustoimintaa.

TAMFAN 07- FANTASIATAPAHTUMA TAMPEREELLA 29.9.2007

Yhteistyössä Suomen Tolkien – seuran ja smial Morelin kanssa
Kirjoittanut: Haltiamieli (vpj) sekä Samooja (tapahtumavastaava)

Ensimmäistä kertaa ajatus Verkkoyhteisö Kontu ry:n osallistumisesta Suomen Tolkien-seuran Morel-paikallisjaoston järjestämään Tamfan-tapahtumaan nousi tiettävästi esille toukokuista Húrinin lasten tarinan julkaisutapahtumaa seuranneena iltana Tolkien-seuran ja Konnun hallitusten muutaman jäsenen istuessa iltaa yhdessä.

Tamfan on kahden vuoden välein Tampereella järjestettävä fantasiatapahtuma, joka järjestettiin ensimmäistä kertaa vuonna 1996. Tänä vuonna tapahtuma järjestettiin 29. syyskuuta YO-talolla, kunniavieraana eturivin suomalainen fantasiakirjailija Ilkka Auer.

Varsinaisesti kontulaisten osallistuminen nousi esille 10. elokuuta, kun Ksu kyseli keskustelualue Vihreässä Lohikäärmeessä yhdistyksen toimihenkilöiltä ja hallituksen jäsenilta olisimmeko alustavien puheiden mukaisesti valmiita suunnittelemaan tapahtumaan jonkinlaisen tietokilpailun. Vastaus oli myöntävä, ja vapaamuotoiseen triviatyöryhmään ilmoittautuivat Verkkoyhteisön hallituksesta Haltiamieli ja Nerwen sekä yhdistykseen kuulumattomista kontulaisista Ereinion. Myös Tik ilmoitti voivansa tarpeen tullen etäosallistua kysymysten laadintaan, mutta loppujen lopuksi hänen apuaan ei tarvittu. Työryhmä kokoontui 18.9. kahvila Runossa Tampereella, jolloin suurin osa kysymyksistä ideoitiin viimeistelyä vaille, ja työryhmän jäsenet viilasivat kysymykset kuntoon viikon aikana. Kysymyksistä puolet valikoitiin fantasiasta yleisesti ja puolet keskittyivät Tolkieniin ja hänen tuotantoonsa. Kilpailun juontajaksi valikoitui Ereinion.

Kilpailun palkinnoiksi Ksu lahjoitti useampia kirjoja, lisäksi Ereinion hankki omalla kustannuksellaan muutamia pieniä, tavalla tai toisella hupaisia juttuja teemapalkinnoiksi, muun muassa pienen sinisen pehmonorsun (mammuttimaista kirjasarjaa symboloiden) vastikään menehtyneen kirjailija Robert Jordanin muistopalkinnoksi. Yhdistykselle palkinnoista ei aiheutunut kustannuksia. Tietokilpailu sujui hyvin ollen kunniavieras Auerin haastattelun jälkeen, Filkkifriikkien lauluesitysten ohella, tapahtuman suurin ohjelmanumero. Kilpailun vaikeusaste tosin olisi saanut kenties olla hieman matalampi. Saatu palaute oli jokatapauksessa positiivista.

Tapahtuman yhdistysesittelyosiossa puheenjohtaja Incánus pääsi esittelemään Verkkoyhteisö Kontu ry:tä ja sen ylläpitämää sivustoa muutamalle kymmenelle paikallaolijalle, joista suuri osa ei ollut Kontu-sivuston jäseniä. Näin ollen tapahtuman voidaan toivoa tuoneen Verkkoyhteisölle tunnettavuutta ja positiivista näkyvyyttä tapahtuman osanottajien keskuudessa. Mediaa paikalla ei tiettävästi ollut, mutta ainakin Tolkien-seuran jäsenlehdessä tultaneen näkemään jonkinlainen raportti.

Tapahtuman aikana yhdistys esiteltiin ensimmäistä kertaa virallisesti alan harrastajille sekä muille yhdistyksille. Yhdistys myös vahvisti yhteistyötään Suomen Tolkien-seuran kanssa. Yhdistyksen hallituksesta paikalla oli aiemmin mainittujen lisäksi vielä Helsingistä saapunut Luuttuaja.

VESILAHTIMIITTI 5. – 7.10.2007

Syksyn viikonlopputapahtuman suunnittelu aloitettiin heinäkuun lopulla keskustelualue Vihreässä lohikäärmeessä. Keskustelualueen jäsenten kiinnostus tapahtumaa kohtaan oli vilkasta, mikä enteilikin miitin nopeaa täyttymistä. Tapahtuman pitopaikaksi varattiin Lammasniemen leirikeskus Vesilahdella, joka oli Yhdistykselle tuttu entuudestaan. Osallistujamääräksi rajattiin 25 osallistujaa.

Ilmoittautuminen tapahtumaan alkoi 3.9 uuden, keskustelualueen yhteyteen kehitetyn järjestelmän kautta. Järjestelmän ansiosta ilmoittautuneiden tietoja on helpompi käsitellä ja se helpottaa myös Yhdistyksen rahaliikenteen seuraamista. Järjestelmä oli käytössä ensimmäistä kertaa ja se todettiin hyväksi ja toimivaksi.

Osallistujia tuli paikalle yhteensä 25. Tapahtuman aikana katseltiin yhdessä elokuvia, pidettiin hallituksen kokous ja vietettiin yhdessä vapaa-aikaa. Yhdistys myös myi tapahtuman aikana painattamiaan t-paitoja.

Tapahtuma oli osallistujien mielestä onnistunut ja mukava. Tämän tapahtuman perusteella kiinnostus Yhdistyksen tapahtumia kohtaa on kasvanut, ensimmäistä kertaa pitkään aikaan kaikki halukkaat eivät mahtuneet mukaan. Kasvanut kiinnostus Yhdistyksen toiminnasta lienee parasta mahdollista jäseniltä saatua palautetta.

PIKKUJOULUMIITTI VESILAHDELLA 23. – 25.11.2007

Keskustelualueen perinteisen pikkujoulutapahtuman suunnittelu aloitettiin keskustelualue Vihreässä Lohikäärmeessä lokakuun alussa. Tapahtuman pitopaikaksi varattiin Lammasniemen leirikeskus Vesilahdella. Osallistujamääräksi rajattiin tällä kertaa 30 osallistujaa, koska edellisessä yhdistyksen tapahtumassa kaikki halukkaat eivät päässeet mukaan.

Ilmoittautuminen tapahtumaan alkoi 29.10 keskustelualueen yhteyteen kehitetyn järjestelmän kautta. Muutaman peruutuksen jälkeen lopullinen tapahtuman osallistujamäärä oli 28 henkilöä.

Tapahtuman aikana yhdistyksen jäsenet sekä keskustelualue Vihreän lohikäärmeen jäsenet viettivät vapaa-aikaa yhdessä mm. pelaten sekä elokuvia katsellen. Tapahtuman aikana jaettiin myös pikkujoululahjoja. Tapahtuman aikana yhdistys tarjosi jäsenilleen joulupipareita ja glögiä, ei-jäsenille tarjoilu maksoi pienen summan rahaa. Lisäksi Yhdistys myi painattamiaan t-paitoja. Yhdistyksen hallitus piti tapahtuman aikana kokouksen.

Tapahtuma oli osallistujien mielestä jälleen onnistunut. Kiinnostus yhdistyksen järjestämiä tapahtumia kohtaan ei ole laantunut, tällä kertaa mukana oli myös muutamia ensikertalaisia. On hyvä huomata että yhdistyksen järjestämät tapahtumat houkuttelevat mukaan myös uusia kasvoja, näin alan harrastajajoukko saadaan pysymään elinvoimaisena ja aktiivisena.

KEVÄÄN VESILAHTIMIITTI 22. – 24-2.2008

Kevään Vesilahtimiitin suunnittelu aloitettiin keskustelualue Vihreässä lohikäärmeessä joulukuun lopulla. Tapahtuman pitopaikaksi varattiin jälleen Lammasniemen leirikeskus Vesilahdella, joka on toiminut Yhdistyksen tapahtumien pitopaikkana useasti ennenkin. Osallistujamääräksi rajattiin 30 osallistujaa. Vielä syksyllä 2007 osallistujämäärä oli alhaisempi, mutta kasvaneen kysynnän vuoksi sitä nostettiin jo yhdistyksen pikkujoulutapahtumaan.

Ilmoittautuminen tapahtumaan alkoi 28.1 keskustelualueen yhteyteen kehitetyn sähköisen järjestelmän kautta. Tapahtuman osallistujamääräksi tuli lopulta 28 henkilöä.
Miittimaksu oli edellisten miittien tapaan 8,20 euroa ja se maksettiin yhdistyksen tilille ennen eräpäivää 11.2. Maksuilla katettiin leirikeskuksen vuokrauksesta aiheutuneet kulut.

Tapahtuman aikana yhdistyksen jäsenet sekä keskustelualue Vihreän lohikäärmeen jäsenet viettivät yhdessä talvista viikonloppua mm. grillaten, pelaten ja elokuvia katsellen. Tapahtuman aikana yhdistys myi myös painattamiaan t-paitoja sekä sai pari uutta jäsentä. Tapahtuman jälkeen yhdistyksen hallitus piti kokouksen.

Tapahtuma oli osallistujilta saadun palautteen mukaan mukava ja onnistunut. Tällä kertaa mukana ei ollut ensikertalaisia, sen sijaan paikalle saapui muutamia ”miittitaukoa” pitäneitä, keskustelualueen vanhoja jäseniä. On hyvä huomata että Yhdistyksen toiminta kiinostaa myös sellaisia keskustelualue Vihreän Lohikäärmeen jäseniä, jotka ovat olleet keskustelualueella jo kauan ennen Yhdistyksen syntymistä. Verkkoyhteisö Kontu ry tarvitsee sekä uusia että vanhoja tuttuja ylläpitämään ja mahdollistamaan toimintaansa.

THE MIITTI- TAPAHTUMA LUUMÄELLÄ 3.-6.7.2008

Yhdistyksen vuoden suurimman tapahtuman “The Miitin” suunnittelu aloitettiin hyvissä ajoin keskustelualue Vihreässä lohikäärmeessä joulukuussa 2007. Suunnittelu aloitettiin pohtimalla kesän 2008 viikonloppuja ja kartoittamalla yhdessä mikä ajankohta olisi sopivin tapahtuman järjestämiseksi. Suomen kesä on täynnä musiikkifestivaaleja ja muita tapahtumia jotka mahdollisesti vievät osallistujia The Miitiltä, joten sopivan ajankohdan löytäminen on usein haasteellista. Omat rajoituksensa toivat myös esim. Finncon ja Ropecon jotka fantasia-aiheisina tapahtumina kiinnostavat samoja osallistujia kuin Verkkoyhteisö Kontu ry:n tapahtumat. Ajankohdaksi päätettiin lopulta 3.-6.7.208 ja tapahtumapaikkana päätettiin pitää vuosilta -06 ja -07 tuttu Petäjärannan leirikeskus Luumäellä.

Tapahtuman järjestäjinä jatkoivat edellisinäkin vuosina järjestäjinä toimineet Verkkoyhteisö Kontu ry:n hallituksen jäsenet. Tapahtuma- ja turvallisuusvastaava Samooja toimi järjestäjien ryhmän vetäjänä. Lisäksi ryhmässä toimivat varapuheenjohtaja Haltiamieli, sisältö- ja yhteysvastaava Nerwen sekä sihteeri ja tarvikevastaava Nova. Ryhmään haettiin lisäksi täydennystä uudella, innokkaalla järjestäjällä. Keskustelualue Vihreässä Lohikäärmeessä käydyn hakuprosessin jälkeen valituksi tuli jaamar. Järjestäjien ryhmä kokoontui muutamia kertoja sähköisesti irccissä sekä kerran keväällä järjestetyn Vesilahti-miitin yhteydessä. Kokouksissa pohdittiin tapahtuman toteutukseen liittyviä seikkoja kuten aikataulua ja budjettia.

Tapahtumasta tiedotettiin ahkerasti keskustelualue Vihreässä lohikäärmeessä. Kevättalvella esille laitettiin kattava tietopaketti tapahtumasta joka oli myös luettavissa Kontuwikistä. Tapahtuman ikärajaksi asetettiin 14vuotta kuitenkin niin että kaikki vuonna -94 syntyneet kontulaiset pääsivät mukaan. Alle 14-vuotiaille mukaan pääseminen oli lisäksi mahdollista aikuisen huoltajan seurassa. Alaikäisten vanhemmat allekirjoittivat kirjallisen luvan nuoren taphtumaan osallistumisesta.

Tapahtumaan oli mahdollista saapua paikalle joko torstaina 3.7 tai perjantaina 4.7. Osallistumismaksuksi päätettiin asettaa torstaina paikalle saapuville 32 euroa sekä perjantaina paikalle saapuville 25 euroa. Maksuilla katettiin leirikeskuksen vuokrasta, yhteisistä ruokailuista, ohjelmasta sekä kuljetuksista aiheutuvat kustannukset. Tapahtumaan ilmoittautuminen alkoi 12.5.2008 ja se toteutettiin sähköisesti yhdistyksen internet-sivujen yhteyteen tehdyn ilmoittautumisohjelman kautta. Osallistujia tapahtumaan kertyi yhteenä 46.

Kesäisen viikonlopun viettämisen ja yhdessä rentoutumisen lisäksi tapahtumaan oli järjestetty myös yhteistä ohjelmaa. Perjantaina kaikkien osallistujien saavuttua järjestäjät pitivät yhteisen tutustumishetken, jossa kerrattiin myös tapahtuman säännöt sekä muita käytännön seikkoja. Lauantaille oli järjestetty suunnistusmuotoinen fantasia-luontopolku, jonka kolme parasta palkittiin fantasia- aiheisin tuotepalkinnoin. Lauantaina myös suunniteltiin ja toteutettiin muutaman tunnin kestänyt liveroolipeli leirikeskuksen tiloissa. Lisäksi tapahtumaan osallisujat olivat järjestäneet mm. paitojen painatusta ja tanssiesityksen.

Tapahuman yhteydessä, lauantaina 5.7 pidettiin myös Verkkoyhteisö Kontu ry:n vuosikokous. Kokouksen aikana käytiin läpi yhdistyksen vuosikertomus, myönnettiin vastuuvapaus hallitukselle, esitettiin tilinpäätös ja tilintarkastajien lausunto sekä tulo-ja menoarvio. Lisäksi kokouksen puheenjohtaja esitteli toimintasuunnitelman vuodelle 2008. Kokouksessa valittiin myös uusi hallitus sekä tilintarkastajat. Lisäksi käytiin yleistä keskustelua yhdistyksen asioista.

Tapahtuman aikana Verkkoyhteisö Kontu ry mainosti itseään sekä hankki uusia jäseniä. Yhdistys myös myi teettämiään tuotteita joihin kuuluivat yhdistyksen logolla varustetut t-paidat, pinssit ja jääkaappimagneetit. Palaute tapahtumasta oli positiivista. Järjestelyjä ja tapahtuman toteutusta pidettiin onnistuneina ja tapahtumaa yleisesti ottaen mukavana tapana viettää aikaa muiden alan harrastajien kanssa sekä hyvänä keinona tavata uusia tuttavuuksia. Näin ollen The Miitti 2008 täytti yhdistyksen säännöissä sille asetetut tavoitteet ylläpitämällä ja kehittämällä J.R.R. Tolkienin tuotannon tuntemusta, fantasiakirjallisuuden harrastamista sekä siihen liittyvää kokoontumis – ja harrastustoimintaa.

FINNCON -ANIMECON TAMPEREELLA 26.-27.7.2008

Finncon on Suomen suurin science fiction ja fantasia-aiheinen tapahtuma Suomessa. Finnconin yhteyteen liitetty Animecon on puolestaan Suomen suurin manga- ja animeaiheinen tapahtuma. Yhdessä nämä kaksi tapahtumaa keräävät vuosittain tuhansia kaikenikäisiä osallistujia eri puolelta Suomea ja myös ulkomailta. Tänä vuonna ne järjestettiin heinäkuun lopulla Tampereella. Tapahtuman pitopaikkana toimi Tamperetalo.

Verkkoyhteisö Kontu ry:llä oli tapahtumassa yhteinen myyntipöytä Suomen Tolkien seuran kanssa. Yhdistys myi tapahtuman aikana teettämiään tuotteita sekä mainosti yhdistyksen toimintaa kaikille kiinnostuneille. Tapahtuman aikana luotiin suhteita muihin fantasia-ja sciencefiction alan yhdistyksiin ja harrastajiin sekä vahvistettiin yhteistyötä eri yhdistysten ja tahojen kanssa. Tapahtuman aikana pidettiin myös yhteinen tutustumistilaisuus Suomen Tolkien seuran kanssa jonka aikana kumpikin yhdistys esitteli toimintaansa toisilleen ja tutustui toisen seuran aktiivisiin jäseniin.

OXONMOOT ENGLANNISSA 25.-28.9.2008

Oxonmoot on The Tolkien Societyn järjestämä vuosittainen tapahtuma Oxfordissa. The Tolkien Society on kansainvälinen organisaatio jonka tavoitteena on edistää ja ylläpitää J.R.R Tolkienin elämän ja tuotannon tunnettavuutta. Tänä vuonna Oxonmoot pidettiin 25.-28.9 Christ Church Collegessa. Tapahtumaan saapuu osallistujia ympäri maailman, osallistujamäärät ovat vaihdelleet 100-300 osallistujan välillä.

Tapahtuma sisälsi Tolkien aiheisia keskusteluja, paneeleja, esitelmiä, taidenäyttelyn, musiikkiestyksiä sekä vapaamuotoisempaa yhdessäoloa. Tämän vuoden kunniavieraina olivat taiteilija Ted Nasmith sekä kirjailijat Bob Blackham ja Christine Davidson.

Verkkoyhteisö Kontu ry:n puolesta Oxonmootiin osallistuivat tapahtumavastaava Samooja, varapuheenjohtaja Haltiamieli sekä sihteeri ja tarvikevastaava Nova. Lisäksi mukana oli yhdistyksen jäsen Lehtokuusama.

Tapahtuman aikana tapasimme runsaasti muiden maiden Tolkien järjestöjen edustajia sekä vaihdoimme kuulumisia siitä, mitä alan harrastajat ovat tehneet tai suunnitelleet tekevänsä yhteisöjensä ja yhdistystensä puitteissa. Tapahtuman aikana pidettiin pari tuntia kestänyt tilaisuus jossa eri maiden edustajat kokoontuivat saman pöydän ääreen hieman virallisemmissa merkeissä, vaihtoivat kuulumisia, suunnittelivat tulevaisuutta sekä tutustuivat toisiinsa ja muiden maiden yhdistysten Tolkien aiheiseen toimintaan. Suomalaisia alan harrastajia toivottiin tutustumaan etenkin Ruotsin ja Alankomaiden yhdistysten toimintaan, vastavierailuja Suomeen luvattiin myös tehdä. Tapahtuman aikana Verkkoyhteisö Kontu ry:n edustajat solmivat runsaasti kansäinvälisiä suhteita muiden maiden alan harrastajien kanssa sekä tekivät Verkkoyhteisö Kontu ry:n toimintaa tunnetuksi alan harrastakille ympäri maailman.

VESILAHTIMIITTI 3.-5.10.2008

Kirjoittanut: Jaamar (varajäsen)

Syksyn Vesilahtimiitti oli tarkoitus pitää syyskuun puolella, mutta jo monista aikaisemmista tapahtumista tuttu Lammasniemen leirikeskus oli silloin varattu. Tapahtuma sijoittui siksi vasta lokakuun alkuun. Miitin suunnittelu aloitettiin keskustelualue Vihreässä lohikäärmeessä elokuun alussa.
Osallistujamääräksi rajattiin 30. Miittimaksu oli tuttuun tapaan 8,20 euroa jolla katettiin leirikeskuksen vuokra.

Ilmoittautuminen alkoi 1.9. hyväksi havaitun sähköisen järjestelmän kautta. Kaikki paikat täyttyivät ja tulijoita olisi ollut enemmänkin.

Viikonloppua vietettiin pelaillen, elokuvia katsellen, saunoen ja grillaillen. Sää suosi ulkoilua ja grillipaikka olikin ahkerassa käytössä. Pieni joukko tervehenkisiä miittailijoita pyöräili paikalle Tampereelta. Teimme lauantaina jo perinteeksi muodostuneen vierailun paikalliseen pitseriaan. Pitsansyöjiä oli ennätysmäärä ja siksi saavuimme paikalle porrastetusti kahdessa joukossa. Miitissä myytiin yhdistyksen tuotteita.

Paikalla nähtiin useampia uusia kasvoja sekä monia vanhoja tuttuja jo vuosien takaa. Palautteen perusteella tapahtumaa pidettiin yleisesti onnistuneena.

PIKKUJOULUMIITTI RISMALAHDESSA 5.-7.12.2008.

Verkkoyhteisö Kontu ry:n perinteisen miittipaikan, Lammasniemen leirikeskuksen, alkessa käydä tiloiltaan ahtaaksi päätettiin syksyllä kokeilla pikkujoulumiitin pitopaikkana jotain toista leirikeskusta. Pitkällisen etsimisen ja pohdinnan tuloksena päätettiin pikkujoulumiittii pitää joulukuun alussa Rismalahden partiomajalla jonka omistaa Salpausselän Partiolaiset ry. Partiomaja sijaitsee Asikkalassa, lähellä Vääksyä ja sen todettiin olevan niin hinnaltaan, kooltaan kuin sijainniltaankin sopiva yhdistyksen tarkoitukseen.

Ilmoittautuminen tapahtumaan alkoi 1.11.2008 ja osallistujia tapahtuma keräsi 30. Viikonloppu vietettiin perinteisin pikkujoulumenoin, paikalla nähtiin mm. Tolkienhenkinen tiernapoikaesitys, joulupukki ja lahjojen jakoa. Lisäksi saunottiin, pelattiin ja vietettiin rentouttavaa viikonloppua yhdessä. Verkkoyhteisö Kontu ry myi tapahtuman aikana tuotteittaan sekä tarjosi osallistujille glögiä ja pipareita.

Palautteen perusteella tapahtumaa pidettiin yleisesti onnistuneena ja mukavana. Rismalahden leirikeskuksen todettiin olevan Yhdistykselle soveltuva tapahtumien pitopaikka mutta epäsopiva talvikäyttöön. Leirikeskukseen suunniteltiin paluuta syksyn tapahtumien puitteissa, etenkin koska siellä järjetettäviin tapahtumiin voidaan ottaa enemmän osallistujia kuin Lammasniemen leirikeskukseen ja majoitustilat ovat Lammasniemeä paremmat.

TRACON IV 7.2.2009

Yhteistyössä Suomen Tolkien – seuran kanssa
Kirjoittanut: Mic (varajäsen) sekä Samooja (tapahtumavastaava)

Tracon eli Tampereen roolipeli- ja animetapahtuma on Tampereella pidettävä yleisötapahtuma japanilaisen animaation (anime) ja sarjakuvan (manga) sekä roolipelien harrastajille. Tänä vuonna tapahtuma järjestettiin Tampereen Teknillisellä Yliopistolla 7.2.2009. Verkkoyhteisö Kontu ry osallistui tapahtumaan yhteistyössä Suomen Tolkien-seura ryn kanssa. Seuroilla oli yhteinen myyntipöytä, jossa oli myyntituotteita molemmilta seuroilta. Tämän lisäksi kerrottiin seurojen toiminnoista kiinnostuneille.

ELÄVÄN KIRJALLISUUDEN FESTIVAALI 14.2.2009.

Yhteistyössä monien alan seurojen kanssa
Kirjoittanut: Mic (varajäsen) sekä Samooja (tapahtumavastaava)

Verkkoyhteisö Kontu ry osallistui Elävän Kirjallisuuden Festivaaleille 14.2.2009, Tampereella. Tapahtuma on ilmainen kirjallisuustapahtuma joka järjestettiin tänä vuonna työväenopiston tiloissa Sampolassa. Verkkoyhteisö Kontu ry oli mukana yhteisessä seurojen esittelypöydässä muiden alan seurojen kanssa. Esittely tapahtui kannettavan tietokoneen avulla yhteistyössä risingshadow.net -sivuston kanssa. Pöydässä olivat mukana mm. Suomen Tolkien-seura ry, smial Morel, Spektre, Tampereen Science Fiction seura ja Suomen Tieteiskirjoittajien Tampereen osasto.

VESILAHTIMIITTI 20.-22.2.2009

Kirjoittanut: Jaamar (varajäsen)

Tämän kevään Vesilahtimiittiä alettiin suunnitella keskustelualue Vihreässä Lohikäärmeessä tammikuun alussa. Tapahtuman pitopaikkana toimi vanha, tuttu Lammasniemen leirikeskus.
Tilojen puutteellisuuden vuoksi osallistujamäärä päätettiin pudottaa takaisin 25. Tästä huolimatta kaikki halukkaat mahtuivat miittiin. Osallitujia tuli yhteensä 25.
Lammasniemen vuokran noustua jouduimme korottamaan miittimaksun 10 euroon. Tapahtuman sääntöihin tehtiin muutos, jonka mukaan kaikkien tapahtumapaikalla yöpyvien tulee olla ilmoittautuneita ja osallistumismaksun maksaneita.

Vapaa-aikaa vietettiin perinteiseen tapaan pelaillessa niin lauta- kuin tietokonepelejäkin, leffoja katsellessa, grillaillessa ja tietenkin saunoessa. Perinteinen pitseriareissu tehtiin lauantaina iltapäivällä ja lähtijöitä oli yhteensä 16.
Tapahtuman aikana yhdistys myi tuotteitaan. Miitin jälkeen yhdistyksen hallitus kokousti Pitseria Makasiinissa.

Miitistä saadun palautteen mukaan osallistujat tuntuivat viihtyneen. Paikalla oli jälleen myös uusia kasvoja.

TARU SORMUSTEN HERRASTA- SINFONIA 1.-2.5.2009 TAMPEREELLA

Kirjoittanut: Miccoh (varajäsen)

Tampere Filharmonia järjesti Tampere-talossa 1.-2.5.2009 Taru Sormusten Herrasta -sinfonian kolme kertaa. Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun tämä Howard Shoren elokuvamusiikkiin pohjautuva teos esitettiin Suomessa.

Verkkoyhteisö Kontu ry välitti kiinnostuneille kontulaisille 44 lippua tapahtumaan. Yhdistyksellä oli tapahtuman ajan Tampere-talossa yhteinen myyntipöytä Suomen Tolkien-seuran kanssa. Myyntipöydällä myytiin seurojen valmistuttamia Tolkien-aiheisia tuotteita ja mainostettiin yhdistysten toimintaa. Verkkoyhteisö Kontu osti yhdessä Suomen Tolkien-seuran kanssa konserttien kapelimestarille Markus Huberille kukkia, jotka luovutettiin hänelle viimeisen konsertin jälkeen.

Lisäksi 2.5. ennen viimeistä sinfonianäytöstä Tampere-talon viereisessä puistossa järjestettiin Konnun jäsenille piknik-muotoinen tapaaminen.

FINNCON -ANIMECON HELSINGISSÄ 10.-12.7.2009

Yhteistyössä Suomen Tolkien – seuran kanssa

Finncon on Suomen suurin science fiction ja fantasia-aiheinen tapahtuma Suomessa. Finnconin yhteyteen liitetty Animecon on puolestaan Suomen suurin manga- ja animeaiheinen tapahtuma. Yhdessä nämä kaksi tapahtumaa keräävät vuosittain tuhansia kaikenikäisiä osallistujia eri puolelta Suomea ja myös ulkomailta. Tänä vuonna ne järjestettiin heinäkuun puolivälissä Hensingissä. Tapahtuman pitopaikkana toimi Kaapelitehdas.
Verkkoyhteisö Kontu ry:llä oli tapahtumassa yhteinen myyntipöytä Suomen Tolkien seuran kanssa. Yhdistys myi tapahtuman aikana teettämiään tuotteita sekä mainosti yhdistyksen toimintaa kaikille kiinnostuneille. Tapahtuman aikana luotiin suhteita muihin fantasia-ja sciencefiction alan yhdistyksiin ja harrastajiin sekä vahvistettiin yhteistyötä eri yhdistysten ja tahojen kanssa.

THE MIITTI- TAPAHTUMA LUUMÄELLÄ 23. -26.7.2009

Yhdistyksen vuoden suurimman tapahtuman “The Miitin” suunnittelu aloitettiin hyvissä ajoin keskustelualue Vihreässä lohikäärmeessä tammikuussa 2009. Suunnittelu aloitettiin pohtimalla kesän 2009 viikonloppuja ja kartoittamalla yhdessä mikä ajankohta olisi sopivin tapahtuman järjestämiseksi. Suomen kesä on täynnä musiikkifestivaaleja ja muita tapahtumia jotka mahdollisesti vievät osallistujia The Miitiltä, joten sopivan ajankohdan löytäminen on usein haasteellista. Omat rajoituksensa toivat myös esim. Finncon ja Ropecon jotka fantasia-aiheisina tapahtumina kiinnostavat samoja osallistujia kuin Verkkoyhteisö Kontu ry:n tapahtumat. Ajankohdaksi päätettiin lopulta 23.-26.7.2009 ja tapahtumapaikkana päätettiin pitää aikaisemmilta vuosilta tuttu Petäjärannan leirikeskus Luumäellä.
Tapahtuman järjestäjinä jatkoivat edellisinäkin vuosina järjestäjinä toimineet Verkkoyhteisö Kontu ry:n hallituksen jäsenet. Tapahtuma- ja turvallisuusvastaava Samooja toimi järjestäjien ryhmän vetäjänä. Lisäksi ryhmässä toimivat varapuheenjohtaja Haltiamieli, sisältö- ja yhteysvastaava Nerwen, sihteeri ja tarvikevastaava Nova sekä varajäsen Jaamar. Järjestäjien ryhmä kokoontui kertaalleen sähköisesti irccissä sekä keskusteli Vihreäsä Lohikäärmeessä tapahtuman järjestelyihin liittyvistä asioista.
Tapahtumasta tiedotettiin ahkerasti keskustelualue Vihreässä lohikäärmeessä. Kevättalvella esille laitettiin kattava tietopaketti tapahtumasta joka oli myös luettavissa Kontuwikistä ja Yhdistyksen omilta nettisivuilta. Tapahtuman ikärajaksi asetettiin 14vuotta kuitenkin niin että kaikki vuonna -95 syntyneet kontulaiset pääsivät mukaan. Alle 14-vuotiaille mukaan pääseminen oli lisäksi mahdollista aikuisen huoltajan seurassa. Alaikäisten vanhemmat allekirjoittivat kirjallisen luvan nuoren taphtumaan osallistumisesta.
Tapahtumaan oli mahdollista saapua paikalle joko torstaina 23.7 tai perjantaina 24.7. Osallistumimaksu oli ensimmäistä kertaa halvempi jäsenille kuin ei-jäsenille siten että torstaina saapuminen maksoi jäsenille 33euroa ja perjantaina saapuminen 25euroa kun taas ei-jäsenille hinnat olivat 36euroa ja 28euroa. Maksuilla katettiin leirikeskuksen vuokrasta, yhteisistä ruokailuista, ohjelmasta sekä kuljetuksista aiheutuvat kustannukset.
Tapahtumaan ilmoittautuminen alkoi 8.6.2009 ja se toteutettiin sähköisesti yhdistyksen internet-sivujen yhteyteen tehdyn ilmoittautumisohjelman kautta. Osallistujia tapahtumaan kertyi yhteenä 41.
Kesäisen viikonlopun viettämisen ja yhdessä rentoutumisen lisäksi tapahtumaan oli järjestetty myös yhteistä ohjelmaa. Perjantaina ja torstaina kaikkien osallistujien saavuttua järjestäjät pitivät yhteisen tutustumishetken, jossa kerrattiin myös tapahtuman säännöt sekä muita käytännön seikkoja. Tapahtuman aikana osallistujien oli mahdollista suorittaa Tolkien aiheinen luontopolku, jonka neljä parasta palkittiin fantasia- aiheisin tuotepalkinnoin. Lauantaina myös suunniteltiin ja toteutettiin muutaman tunnin kestänyt liveroolipeli leirikeskuksen tiloissa. Lisäksi tapahtumaan osallisujat olivat järjestäneet mm. origamien tekoa, keskiaikaisten tanssien opettelua sekä keskiaikaisten pukujen tekoa.
Tapahuman yhteydessä, perjantaina 24.7 pidettiin myös Verkkoyhteisö Kontu ry:n vuosikokous. Kokouksen aikana käytiin läpi yhdistyksen vuosikertomus, myönnettiin vastuuvapaus hallitukselle, esitettiin tilinpäätös ja tilintarkastajien lausunto sekä tulo-ja menoarvio. Lisäksi kokouksen puheenjohtaja esitteli toimintasuunnitelman vuodelle 2009. Kokouksessa valittiin myös uusi hallitus sekä tilintarkastajat. Lisäksi käytiin yleistä keskustelua yhdistyksen asioista.
Tapahtuman aikana Verkkoyhteisö Kontu ry mainosti itseään sekä hankki uusia jäseniä. Yhdistys myös myi teettämiään tuotteita joihin kuuluivat yhdistyksen logolla varustetut t-paidat, pinssit ja jääkaappimagneetit. Tapahtumassa myytiin myös Suomen Tolkien-seuran tuotteita.
Palaute tapahtumasta oli positiivista. Järjestelyjä ja tapahtuman toteutusta pidettiin onnistuneina ja tapahtumaa yleisesti ottaen mukavana tapana viettää aikaa muiden alan harrastajien kanssa sekä hyvänä keinona tavata uusia tuttavuuksia. Näin ollen The Miitti 2009 täytti yhdistyksen säännöissä sille asetetut tavoitteet ylläpitämällä ja kehittämällä J.R.R. Tolkienin tuotannon tuntemusta, fantasiakirjallisuuden harrastamista sekä siihen liittyvää kokoontumis – ja harrastustoimintaa.

RISMALAHTIMIITTI 11.-13.9.2009

Miittipaikaksi valittiin viime vuoden pikkujoulumiitissä testattu ja syksykäytössä hyväksi havaittu Rismalahden partiomaja Asikkalassa. Miitin suunnittelu aloitettiin keskustelualue Vihreässä Lohikäärmeessä elokuun alussa ja ilmoittautuminen alkoi 21.8.2009.

Yhdistyksen hyvästä rahatilanteesta johtuen päätettiin että tässä miitissä ei peritä miittimaksua. Ilmoittautumisia tulikin yhteensä 40, mutta useiden perumisten jälkeen meitä lopulta oli paikalla vain kolmisenkymmentä (suuren perumisten määrän takia saimme negatiivista palautetta ilmaismiiteistä). Joukossa oli jälleen kerran myös uusia kasvoja. Ohjelmassa oli tavalliseen tapaan saunomista ja erilaisten pelien pelailua sekä yhteiskokkailua. Miitin ainoaksi suuremmaksi tapaturmaksi jäi yksi laiturilta tippuminen josta toivottavasti ei jäänyt mitään pysyvämpiä vammoja. Tapaturman syynä oli huonosti kiinnitetyt laiturin tikkaat jotka putosivat vettä hakiessa. Harventuneesta joukosta huolimatta miitistä tuli positiivista palautetta ja kokonaisuutena tapahtuman koettiin onnistuneen hyvin.

OXONMOOT ENGLANNISSA 25.-27.9.2009

Oxonmoot on The Tolkien Societyn järjestämä vuosittainen tapahtuma Oxfordissa, Englannissa. The Tolkien Society on kansainvälinen organisaatio jonka tavoitteena on edistää ja ylläpitää J.R.R Tolkienin elämän ja tuotannon tunnettavuutta. Tänä vuonna Oxonmoot pidettiin 25.-27.9.2009 Lady Margaret Hall Collegessa. Tapahtumaan saapuu osallistujia ympäri maailman, osallistujamäärät ovat vaihdelleet vuosittain 100-300 osallistujan välillä.
Tapahtuma sisälsi Tolkien aiheisia keskusteluja, paneeleja, esitelmiä, tietokilpailun, taidenäyttelyn, musiikkiestyksiä sekä vapaamuotoisempaa yhdessäoloa.

Verkkoyhteisö Kontu ry:n puolesta Oxonmootiin osallistuivat varapuheenjohtaja Samooja, sihteeri ja tarvikevastaava Nova, varajäsen Mic sekä jäsenet Henane ja Haltiamieli.
Tapahtuman aikana tapasimme runsaasti muiden maiden Tolkien järjestöjen edustajia sekä vaihdoimme kuulumisia siitä, mitä alan harrastajat ovat tehneet tai suunnitelleet tekevänsä yhteisöjensä ja yhdistystensä puitteissa. Edellisen vuoden vierailun perusteella monet kasvot olivat tuttuja ja suomalaiset toivotettiin lämpimästi tervetulleiksi mukaan, niin joukossa olleet ensikertalaiset kuin toista kertaa mukana olevatkin.

Tapahtuman aikana pidettiin pari tuntia kestänyt International Tolkien Fellowship- tilaisuus jossa eri maiden edustajat kokoontuivat saman pöydän ääreen hieman virallisemmissa merkeissä, vaihtoivat kuulumisia, suunnittelivat tulevaisuutta sekä tutustuivat toisiinsa ja muiden maiden yhdistysten Tolkien aiheiseen toimintaan. Suomalaisia alan harrastajia toivotettiin tervetulleiksi tutustumaan etenkin Slovenian ja Alankomaiden yhdistysten toimintaan, vastavierailuja Suomeen luvattiin myös tehdä. Tapahtuman aikana Verkkoyhteisö Kontu ry:n edustajat solmivat runsaasti kansäinvälisiä suhteita muiden maiden alan harrastajien kanssa sekä tekivät Verkkoyhteisö Kontu ry:n toimintaa tunnetuksi alan harrastajille ympäri maailman.

PIKKUJOULUMIITTI 27.11.-29.11.2009

Miitin suunnittelu aloitettiin keskustelualueella syyskuun lopussa. Tapahtumapaikkana oli Lammasniemen leirikeskus Vesilahdella.

Osallistujia oli täydet 25 ja varasijoille jäi useita jotka eivät päässeet mukaan. Ohjelmassa oli tuttuun tapaan pelailua, elokuvia, yhdessä oloa, sanomista yms. Yhdistys tarjosi osallistujille glögit ja piparit ja joulupukkikin kävi piipahtamassa paikalla ja suorittamassa perinteisin lahjojenvaihdon. Lauantaina osa porukasta vieraili Pitseria Makasiinissa.

Tapahtumasta saatiin paljon positiivista palautetta ja väki viihtyi.

VESILAHTIMIITTI 19.-21.2.2010

Kirjoittanut: Mic (jäsen)

Kevään Vesilahtimiittiä alettiin suunnitella keskustelualue Vihreässä Lohikäärmeessä joulukuun lopussa. Tapahtuman pitopaikkana toimi perinteiseen tapaan Lammasniemen leirikeskus.
Edellisen tapaan osallistujamäärä oli 25. Miitti tuli täyteen ja muutama halukas ei mahtunut mukaan. Miittimaksu pysyi 10 eurossa.
Vapaa-aikaa vietettiin perinteiseen tapaan pelaillessa niin lauta- kuin tietokonepelejäkin, leffoja katsellessa, grillaillessa ja tietenkin saunoessa. Perinteinen pitseriareissu tehtiin lauantaina iltapäivällä. Miitin aikana hallitus piti kokouksen.

KANSAINVÄLINEN TOLKIEN-KIRJALLISUUDEN PÄIVÄ (Tolkien reading day) 25.3.2010.

Yhteistyössä Suomen Tolkien – seuran kanssa
Kirjoittanut Samooja (vpj)

Monet Verkkoyhteisö Kontu ry:n jäsenet osallistuivat Kansainväliseen Tolkien-kirjallisuuden päivään järjetämällä omilla paikkakunnillaan Tolkienin kirjallisuuteen liittyvää toimintaa. Toiminta tapahtui Suomen Tolkien-seuran smial-kerhojen järjestämänä kolmella paikkakunnalla. Smialeiden jäsenistä lähes kaikki ovat aktiivisia myös joko Verkkoyhteisö Kontu ry:n ylläpitämällä keskustelufoorumilla tai ovat myös yhdistyksen jäseniä.

Helsingissä smial Brandagamba järjesti 24.3 lukutilaisuuden Käpylän kirjastossa. Lukutilaisuutta oli mainostettu etukäteen smialin jäsenien taiteilemalla julisteella joita oli viety Helsingin alueen kirjastoihin näytille. Tapahtumaa mainostettiin myös internetissä.
Itse tapahtumassa luettiin pätkiä Tolkienin teoksista sekä mainostettiin muuta Tolkien-toimintaa sekä jaettiin osallistujille kirjanmerkkejä.
Tapahtuman jälkeen smialin jäsenet osallistuivat vielä kirjaston omaan fantasialukupiiriin jonka aiheena oli J.R.R Tolkienin Hobitti.

Luumäellä smial Marach toteutti Tolkien-päivää paikallisessa koulussa jossa pidettiin 3- ja 6-luokkaisille suunnatut Tolkien aiheiset äidinkielentunnit. Paikalliseen kirjasto muisti smialin pyynnöstä päivää asettamalla teemahyllyyn Tolkienin teoksia. Yksi smialin jäsen toteutti omassa työpaikassaan Seppä- ja satumaa teoksen käsittelyä päiväkotilasten kanssa.

Tampereella smial Morel järjesti tapahtuman Suomalaisessa kirjakaupassa. Tapahtumaan kuului Tolkien-aiheista musiikkia sekä lukupiiri.

Näiden lisäksi Konnun keskustelukanavalla järjestettiin sähköisessä muodossa irc-keskustelu jonka aiheena oli Tolkienin Aldarion ja Erendis – kertomus. Näin kaikki jotka eivät päässeet osallistumaan Helsingin, Tampereen tai Luumäen tapahtumiin pystyivät silti osallistumaan ”sähköiseen lukupiiriin.”
Kaikenkaikkiaan päivä oli menestys, Verkkoyhteisö Kontu ry:n ja Suomen Tolkien-seuran jäsenet järjestivät monipuolista ja kaikenikäisille suunnattua toimintaa joka edisti Tolkienin tuotannon tuntemusta ympäri Suomea.

The Miitti- Vahojärven leirikeskuksessa Parkanossa 29.7.-1.8.2010.

Kirjoittanut Jaamar (Tapahtumavastaava)

Tapahtuman suunnittelu aloitettiin loppuvuodesta 2009 Konnun keskustelualueella Vihreässä Lohikäärmeessä. Edellisvuosien miittipaikka Petäjärannan leirikeskus oli valitettavasti myyty joten jouduimme etsimään uuden paikan tapahtumallemme. Vahojärven leirikeskus Parkanossa vaikutti järjestäjätiimistä (Samooja, Nerwende, Halitiamieli, Nova, Jaamar) lupaavalta. Etukäteen paikkaan kävivät tutustumassa Jaamar, Nova ja Nerwende. Vahojärvi varattiin heinä- elokuun vaihteen viikonlopulle.

Ilmoittautuminen alkoi 15.6.2010. Ilmoittautuneita oli järjestäjät mukaan laskettuna 37  ja tapahtumaan osallistu 36 henkeä. Ikäraja tapahtumalle oli 14 vuotta niin että kaikki 1996 syntyneet saivat ilmoittautua. Tätä nuoremmat saivat osallistua vain täysi-ikäisen huoltajan kanssa. Alle 18-vuotiailta pyydettiin huoltajan allekirjoittama vastuuvapautus lomake.

Vahojärven leirikeskus oli huomattavasti kalliimpi kuin Petäjäranta, mutta yhdistys tuki miittiä rahallisesti jotta osallistumismaksut saatiin tällaisiksi To- su: Jäsenet 35e. Ei-jäsenet 38e. Pe- su: Jäsenet 27e. Ei-jäsenet 30e. Maksuun sisältyi osa paikan vuokrasta sekä aamupalat kolmelle päivälle, grillailtavaa perjantaille sekä välipalaa ja lettuja lauantaille.  Eräpäivä oli 29.6.2010. Edellisvuosien tapaan paikalle sai saapua joko torstaina tai perjantaina. Omalla autolla liikkuvia oli tavallista vähemmän tänä vuonna ja miittiläisiä haettiinkin yhteisvoimin Parkanon juna-asemalta. Sunnuntain poistumista helpottaaksemme varasimme minibussikyydin Parkanon juna-asemalle. Se tuli maksamaan 5e/henkilö ja moni miittiläinen hyödynsikin tätä liikkumismahdollisuutta.

Edellisvuosien tapaan vapaaehtoista ohjelmaa järjestettiin pitkin viikonloppua. Järjestäjät pitivät torstaina ja perjantaina tutustumis/info tilaisuuden koko porukalle, luontopulun toteutti Nerwende ja voittajille jaettiin sunnuntaina palkintoja. Yhdistyksen vanhoja paitoja sai ostaa alennettuun hintaan ja tuunata Jasdril~:n johdolla. Keskiaikaisia tansseja yritettiin, mutta siihen ei saatu osallistujia kuten ei larppiinkaan. Launantaina oli Verkkoyhteisö Kontu ry:n vuosikokous. Tapahtuman aikana oli myynnissä Verkkoyhteisö Kontu ry:n sekä Suomen Tolkienseuran tuotteita. Muuten viikonloppu vietettiinkin pelaillen lauta- sekä konsolipelejä, saunoen, uiden ja yhteistä aikaa viettäen.

Tapahtumaa pidettiin pääasiassa onnistuneena ja palaute oli yleisesti positiivista, mutta leirikeskuksen hajanaisuudesta tuli kritiikkiä ja tilaa oli ehkä hieman liikaakin. Eri toiminnot ja ihmiset hajautuivat suurelle alueelle mikä koettiin negatiivisena.

 

Rismalahtimiitti 8.10. – 10.10.2010
(Kirjoittanut Jasdril)

Syksyn ensimmäistä miittiä alettiin suunnitella pian The Miitin jälkeen elokuussa. Paikkana oli Rismalahden partiomaja Asikkalassa. Tilaa oli 40:lle osallistujalle, joista täyttyi 33 paikkaa. Mukaan mahtui myös muutama uusi tuttavuus, joita ei oltu ennen miiteissä tavattu. Miittimaksu oli 9 euroa.

Aika kului tuttuun tapaan muunmuassa lautapelien, saunomisen ja nuotiolla istuskelun parissa. Miittaajat olivat tälläkin kertaa järjestäneet yhteiskokkailua.

Miitistä tuli jälkeenpäin hyvää palautetta, ja se onnistui kaikin puolin hyvin.

VyK ry:n ja STs:n Pikkujoulumiitti #15 (17.-19.12.2010)

Miitin suunnittelu aloitettiin jo hyvissäajoin lokakuussa. Paikalla nähtiin perinteisen Haltipukin sijasta Lathpukki joka jakoi lahjoja. Yhdistys tarjosi taan piparit ja Glögit joita ahkerat miittiläiset valmistivat. Yhdistysten ulkopuolisille tarjottiin myös pientä maksua vastaan. Yhdistys myi heijastimia.
Palaute tapahtumasta oli todella positiivista.

 

VyK ry:n ja STs:n Vesilahtimiitti #16 (11.-13.3.2011)

(Kirjoittanut Tapahtumavastaava, Jaamar)

Kevään miitin paikaksi valittiin jälleen perinteinen Lammasniemen leirikeskus Vesilahdella. Miitin suunnittelu aloitettiin Tammikuussa keskustelualueella. Osallistujia oli taas kiitettävästi ja miitti sujui kaikin puolin mukavasti pelaillen, saunoen ja yhteistä rentoa aikaa viettäen. Myös Pitseriakäynti kuului jälleen miitin ohjelmaan.

Tolkien Reading Day 2011 (25.3.-11)

Yhdistys järjesti tapahtuman Tampererella Suomalaisessa kirjakaupassa ja lisäksi tapahtumaa mainostettiin keskustelualueella ja kannustettiin ihmisiä osallistumaan siihen eritavoi. Esim. lukemalla kirjastoissa tasi itsekseen kotona tai kuuntelemalla äänikirjoja.

Incanus kirjoitti Tampereen tapahtumasta näin;

Ohjelma alkoi hieman myöhässä, mutta kesti kuitenkin hieman yli
puolitoista tuntia kokonaisuudessaan. Ensin esittelin molempia seuroja
ja mainitsin myös hieman TRD:sta, miksi tällaista järjestetään ja noin
päin pois. Lukunäytteitä oli paljon ja taisin jopa karsia jotakin pois
koska kello viiletti kovaa vauhtia eteenpäin, materiaalia olisi siis
ollut. Aina kun etsin seuraavaa pätkää lukea, höpisin myös jotain
yleistä Tolkienista ja suhteestaan metsiin ja puihin, en tiedä miten
pahasti metsään itse eksyin aiheessa.

Aluksi paikalla oli toistakymmentä ihmistä, mutta sitten ihmiset
alkoivat hoitaa asioitaan ja menivät ja tulivat miten sattui. Välillä
tilannetta seuratessani huomasin kuitenkin ilokseni että jotkut jäivät
aina hetkeksi kuuntelemaan lukemistani ja höpinöitäni. Tasaisin
väliajoin mainostin myös triviaamme, joka oli viikonlopun ajan
käynnissä, Nerwende lupasi hakea laput tällä viikolla ja oikein
vastanneiden kesken arvotaan paitapalkinnot. Kovin montaa osallistujaa
ei näkynyt lukemiseni aikana, mutta ehkä eivät vain uskaltaneet tulla
hakemaan vierestäni trivialappusia.

Palaute Suomalaisen taholta oli hyvää ja he ehdottivatkin että
lähtisimme järjestämään heidän kanssaan syksyllä fantasiatapahtumaa.
Lupasin myös, että ensi vuonna olemme aiemmin liikkeellä, nyt
tapahtuma sovittiin viikon sisällä.

 

FotR -sinfonia Tampereella 28.4.-1.5.2011

Yhdistys järjesti yhteisen lipputilauksen ja mainosti tapahtumaa keskustelualueella. Lisäksi meillä oli yhteinen myyntipöytä Suomen Tolkien-seuran kanssa. Tapahtumaa varten oli painatettu uusia paitoja. Lisäksi myytiin myös vanhoja tuotteita. Yhdistys kukitti solistin ja kapelimestarin viimeisessä näytöksessä.

 

The Miitti 4.8.-7.8.2011

 

Valkjärvimiitti 16.9.-18.9.2011

Ensimmäistä kertaa kokeiltiin Valkjärven leirikeskusta, joka sijaitsee Hausjärvellä. Miitti sisälsi jälleen saunomista, pelailua, leffoja ja muuta yhteistä ajanvietettä. Ohjelmaan sisältyi myös Verkkoyhteisö Kontu ry:n ensimmäinen purkamiskokous. Miittimaksu oli 12 euroa ja osallistujia paikalla 20.
Paikka koettiin hyväksi vaihtoehdoksi, mutta se sopinee paremmin kesäisiin olosuhteisiin, jolloin valoisuus helpottaisi juurakkoisessa maastossa liikkumista ja mökeissä olisi lämpimämpi.

 

Pikkujoulumiitti 2.12.-4.12.2011

Pikkujoulumiitti oli jälleen perinteisesti Vesilahden Lammasniemessä. Ohjelmassa oli Verkkoyhteisö Kontu ry:n toinen purkamiskokous sekä STs:n kokous. Iltapäivästä alettiin portaittain siirtyä Pitseria Makasiiniin nauttimaan taas hyvästä ruuasta, ja illalla Haltipukki vieraili miitissä jakamassa joululahjoja. Osallistujia oli 25 ja miittimaksu oli 10 euroa.

Kontu on yhteisönsä ylläpitämä sivusto, josta vastaa Verkkoyhteisö Kontu ry. Kaikki tekstit ja kuvat kuuluvat omistajilleen ellei toisin mainita.
Kontuwikin ja Mathomin sisältö on pääosin GNU Free Documentation Licensen alaista.

Kontu is a community member of TheOneRing.net & collaborates with Tolkien Gateway.
Background image by John Howe. Design by Vesa Piittinen.
Powered by: DokuWiki, MediaWiki, phpBB, Pixelpost & WordPress.