(Kirjoittanut tapahtumavastaava Jaamar)
Tänä vuonna pikkujoulumiitti palasi takaisin Lammasniemeen. Suunnittelu aloitettiin Vihreässä Lohikäärmeessä syyskuun lopulla. Osallistujia oli täydet 25 ja varasijat suorastaan pursuivat yli. Peruutuksia tuli ennätys vähän mikä on toki monille varasijoilta pyrkiville kurjaa, mutta järjestävän tahon mielestä todella positiivista. Myös pari aivan uutta miittailijaa saatiin mukaan. Eli tämä miitti ei siinäkään suhteessa poikennut monesta aikaisemmasta.
Aktiviteetteina tutut lautapelit ja elokuvat sekä suuren suosion saavuttanut Wii uusine Marioineen. Sauna lämpesi joka ilta ja joku uskalias pistäytyi jopa järven puolella. Lauantain pitseriareissu oli kohtalaisen suosittu ja sujui mutkattomasti. Pikkujoulun hengessä lauantaina leivottiin yhdistyksen jäsenilleen tarjoamia pipareita ja juotiin glögiä (muille kuin jäsenille euron korvasuta vastaan). Joulupukkikin vieraili hoitamassa perinteisen lahjojenvaihdon jakopuolen.
Hallitus kokousti lauantaina seuraavan kesän The Miittiä koskien. PäädyttiinVahojärven leirikeskukseen Parkanossa.
Tapahtumasta saatu palaute oli pääasiassa positiivista. Väki viihtyi ja onnettomuuksilta säästyttiin tällä kertaa kokonaan.
Kirjaudu